keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ripaus vanhaa

Ajattelimpa tähän pieneen postaukseen laittaa pari vanhaa kuvaa itsestäni. Nämä ovat viime vuodelta.



sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Menokasta menoa

Tänään oli sitten oikeen kunnon menon päivä. Menin klo 14 kaupungille, koska en jaksanut herätä aiemmin kuin yhdeltä. Menin Idan kanssa Sokoksen katolle hengailemaan ja näköala oli upea! Sieltä näkyi Tampereen kattoja. Otettiin siinä muutamia valokuvia ja sitten vartija tuli häätämään meidät pois. Menimme siitä sitten keskustorille ja emme keksineet mitään tekemistä. Yhtäkkiä Ida heitti, että voisimme ottaa tuosta mikä tahansa bussi ja mennä johonkin paikkaan. Otimme sitten siitä ensimmäisen, joka sattui olemaan linja 1, pysähdyimme päätepysäkille, Pirkkahallille. Siellä oli käynnissä ilmeisesti MegaSale -alennusmyyntimessut ja kiersimme sen ja ei voi muuta sanoa, kuin että täysin turhat messuthan ne olivat!
  Otimme bussin ja siirryimme kauppakeskus Veskaan ja verkkokauppa.com:n liikkeeseen. Siellä kiersimme ja ihastuimme Nikon-kameroihin.
  Siitä menimme sitten takaisin kaupunkiin ja Idan piti mennä kotiin. Minä en tuolloin vielä kotiin halunnut lähteä, vaan soitin Heidille ja pyysin häntä ulos. Menin bussilla Heidille ja menimme hetkeksi niille. Siitä sitten lähdettiin Näsipuistoon kuvailemaan ja saimme hienoa jälkeä tehtyä. Tässä vielä kuvia päivästä:























Olimme kaverini Tuulian kanssa hieman valokuvailemassa.
Tälläisiä kuvia minä sain aikaan:

Kuvassa kaverini, Tuulia


Sähläystä
Rappukäytävä
Tuulia The Monster!!!

Tuulian violetit Vans-kengät

Tuulia kameransa kanssa

Lasinsirpaleet

maanantai 19. syyskuuta 2011

Viikonloppu takana, arki edessä

Mitä kuuntelin? Klikkaa tästä


Nyt on sitten vietetty poikkeuksellisen pitkä neljän päivän viikonloppu ja arki koittaa taas. Itseasiassa ihan kiva, että koittaa, nimittäin on taas kiva mennä kouluun! AV-viestintä vain on se mun juttuni!
  Viikonloppuna ehdin tehdä kaikenlaista jännää, kuten auttaa kaverin perhettä perjantaina muuttohommissa, tehdä kaverin kanssa töitä lauantaina ja käydä kahvilla ja sunnuntaina olin Toijalassa vierailulla ystäväni luona. Hauskaa oli ehdottomasti, enkä kadu tätä viikonloppua!

Anni -koirani on myös hyvin laiska heräilemään